perjantai 19. huhtikuuta 2013

Hullut päivät ja ne Gant pyyhkeet

Hullut Päivät menivät taas ja niin siellä oltiin aamulla jo kahdeksalta oven takana. Kuvastossa ehdottomat must have jutut olivat Gantin pyyhkeet, Lexington keittiötekstiilit ja Stockmann Casan tyynynpäälliset.


Tiesin aikaisemmasta kokemuksesta jo että Gantin pyyhkeet tulevat loppumaan ensimmäisenä ja niinhän siinä kävi tänä vuonnakin. Jotkut nappasivat keltaiset kassit täyteen niitä ja meno oli kuin villistä lännestä. Meillä noita pyyhekitä kertyi jo syksyn hullareilta joten nyt haetiin vain täydennystä. 15minuutissa taisi kaikki olla jo menneen. Onneksi olin valmistautunut tähän ja saimme kotiin täydennystä ihanissa harmaan ja valkoisen sävyissä kuin myös beigen ja valkoisen sävyissä. Kyseisiä pyyhkeitä en ole missään nähnyt muuten myytävän. Huomasikohan joku noista noista pyyhkeistä että osa oli selvästi kakkos laatua? Varsinkin beigen värisissä pyyhkeissä oli ompeleet menneet todella huonosti.

Torstaina oli tullut myyntiin myös pieni erä Gant Home tyynynpäällisiä, hinta ei ollut paha, 29 euroa kipale. Noita oli monessa eri värissä ja ylänurkassa oli kirjailtuna valkoisella Gantin logo. Beigen värisiä pidin pienen hetken käsissäni ja päädyin sitten jättämään ne kuitenkin kauppaan. Taisivat kyllä mennä samantien jonkun toisen kotia ihastuttamaan. 

Casa Stockmannin päällisistä erehdyin katsomaan että yksi tyynyistä olisi harmaan värinen. Totuus oli kuitenkin vahva beige. Olivat silti niin edulliset että oli pakko ottaa kotiin niitä muutama kappale. (Hakusessa oli siis harmaat tyynynpäälliset). Näitäkin ihmiset näköjään menivät varta vasten hakemaan jo aamulla aikaisin koska näytti olevan melkein jokaisella näitä käsissään.





Lexingtonin keittiötekstiilit eivät sitten olleetkaan niin hienot ja niin näyttivät myös jääneen monelta muulta ostamatta kun oli vino pino niitä jäljellä vielä seuraavanakin päivänä.

Seuraava "ostostapahtuma" onkin sitten Gantin ystävämyynti - ajankohtahan on joka vuosi toukokuussa. Vielä kun malttaisi odottaa että päivä ilmoitetaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti